Taikaa tärkeään päivään
Helposti juhlapaikalle roudattava yhden laulajan show taskukokoisella bluetooth-orkesterilla.
Peli- ja elokuvamusiikki ja muut tunnelmalliset laulut suoraan haltioiden metsistä ovat erityisalaani. Laulan kuitenkin mieluusti myös esimerkiksi iskelmän ikivihreitä tai klassista. Oli sitten kyseessä häät, hautajaiset, nimiäiset tai syntymäpäivät, löydämme varmasti juuri ne oikeat kappaleet!
Taikaa tärkeään päivään
Helposti juhlapaikalle roudattava yhden laulajan show taskukokoisella orkesterilla.
Peli- ja elokuvamusiikki ja muut tunnelmalliset laulut suoraan haltioiden metsistä ovat erityisalaani. Laulan kuitenkin mieluusti myös esimerkiksi iskelmän ikivihreitä tai klassista. Oli sitten kyseessä häät, hautajaiset, nimiäiset tai syntymäpäivät, löydämme varmasti juuri ne oikeat kappaleet!
- Jyväskylä ja sen lähialueet, pidemmät matkat sovittavissa!
Maagisia tunnelmia
yli 10 vuoden kokemuksella
Laulupaketteja
Hinnat ALV 0.
Jos keikka on Jyväskylän lähiliikenteen ulkopuolella, hintaan lisätään matkakulut. Hintaan vaikuttaa myös ohjelmiston laajuus.
Hinnat sisältävät äänentoistolaitteiston käytön!
Yhden hitin ihme: 1-3 kappaletta, noin 5-15min ohjelmaa
alk. 260€
Medium show: 5-7 kappaletta, noin 20-30min ohjelmaa
alk. 350€
Kunnon keikka: 9-11 kappaletta, noin 40-50min ohjelmaa
alk. 435€